Sukukokoukset

22/11/15

Home
Sukukokoukset
Tunnukset
Sukututkimus
Seuran Historia
Kuvia
Sukuneuvosto
Sukuhistoria
Yhdistys

 


 

SUKUKOKOUS 2016 PIDETÄÄN LEMILLÄ


UUDET TUULET PUHALTAMAAN

Toiminta kaipaa myös innostujia ja osallistujia, jotka vievät ideoita eteenpäin. Jokaisen panoksella on suuri merkitys, sillä jokainen jäsenmaksunsa maksanut jäsen antaa tukensa seuran toiminnalle ja sen jatkuvuudelle.
Kiitos kuuluu teille kaikille, jotka olette vaatimattoman suuruisen jäsenmaksunsa maksaneet. Jokainen matka alkaa
yhdellä askeleella, ja pienistä summista kassaan kertyy se pääoma, jolla tapahtumia voidaan järjestää.

Tarvitaan uusia, ennakkoluulottomia avauksia ja perinteikkäiden, arvostettujen toimintamuotojen kehittämistä.
Tämä uuden ja vanhan välinen tasapaino voisi olla teema, joka nousisi tulevassa sukukokouksessa esille. Se voidaan ottaa esille monen eri asian yhteydessä.
Nettisivujen visuaalista ilmettä voidaan terävöittää ja tehdä niistä houkuttelevammat. Tapahtumista ja asioista kertominen jäsenille on taloudellisempaa nettisivujen kautta. Valitettavasti kaikilla iäkkäämmillä jäsenillä ei kuitenkaan ole nettiyhteyttä eikä ehkä riittäviä taitojakaan. Tässä on meidän nuorempien oltava auttavana osapuolena.
Samalla luodaan yhteyksiä eri ikäpolvien välille, ikääntyneet huomaavat että heistä pidetään huolta ja välitetään.
Sukuseura voi toimia yhdistävänä tekijänä. Kirjepostiakin toki lähetetään tuttuun tapaan.

Sukuneuvoston kokoontumiset ovat olleet kuluneena toimintakautena määrältään vähäisiä, yksi – kaksi kokousta vuodessa. Kiitokset aktiivisesti kokouksiin osallistuneille jäsenille!
Nyt suuntaamme katseet tulevaisuuteen ja odotamme lisää uusia jäseniä tekemään sukuseurasta entistä vireämpää yhteisöä.

Uutta rakennetaan vanhalle perustalle ja hyväksi havaituista toimintamalleista on syytä pitää tiukasti kiinni. Samaan aikaan kannattaa tarttua uusiin ilmiöihin ja etsiä rohkeasti ennen kulkemattomia polkuja.
Viideltä saunaan kuudelta lauantaitanssit – tai jotain vielä uudempaa…

Toivotan kaikille sukuseuralaisille aktiivista, eloisaa ja valoisaa alkanutta vuotta ja toivottavasti saavutte sankoin joukoin  SUKUKOKOUKSEEN lauantaina 23. heinäkuuta. Kokous on vielä valmisteluvaiheessa, mutta kokouspaikka
on Lemin kirkonkylässä oleva Säräpirtti Kippurasarvi. Savitaipaleelta on Lemille vain parikymmentä kilometriä.

Sukujuhla alkaa klo 12. ilmoittautumisilla kokoukseen, sukuneuvosto jakaa jokaiselle vieraalle nimilaput rintaan.
Haluamme tällä saada tuttuihin kasvoihin yhdistetyksi oikeat nimet ja mahdollisesti myös tietoa sukuhaarasta.
Sääntömääräinen sukukokous alkaa klo 13.00 ja sen jälkeen pääsemme maistelemaan maailmankuulua Lemin
Särää. Kuulemme myös savitaipalelaista Ukkokuoroa ja tutustumme lemiläiseen murteeseen asiantuntijan
Matti Huttusen esitelmän kautta. Yhteislaulua ja muuta perinteistä ohjelmaa.
Sukujuhlan kokouspaikasta ja särästä lisätietoa löytyy nettisivuilta www.sarapirtti.fi

Suku kokoontuu sukujuhlan merkeissä jälleen järjestäytymään, pitämään kokousta ja tapaamaan toisiaan.
Seuratkaa nettisivujamme www.Laari.fi  Ohjelmasta julkaisemme tarkempia tietoja myöhemmin kesäkuussa.

Sukuneuvoston puolesta, toimituksen laarista,

 Vesa T


Home | Sukukokoukset | Tunnukset | Sukututkimus | Seuran Historia | Kuvia | Sukuneuvosto | Sukuhistoria | Yhdistys

This site was last updated 22/11/15